VIHANTI

Viihtyisä vihreä Vihanti

Mistä Vihanti tunnetaan?

Vihanti on Suomen entinen kunta ja nykyään se on osa Raahen kaupunkia. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa sijaitsevassa Vihannissa on asukkaita noin 2 500 ja valitettavasti asukasluku on laskusuuntainen. Kunta perustettiin alun perin vuonna 1865 ja vuonna 2013 se niin sanotusti lakkasi olemasta yhtyessään Raahen kanssa.

Raahe kertoo olevansa luonnostaan ylpeä kaupunki. Kreivi Pietari Brahe on perustanut tämän kaupungin jo vuonna 1649, jotta saisi kaupankäyntiä edistettyä. Kaupunki sijaitseekin Perämeren rannalla, joten meriteitse löytyi hyvä kauppareitti muihin alueisiin. Raahen kaupunkiin on nykyään yhdistetty kolme naapurikuntaa: Vihanti, Pattijoki ja Saloinen. Asukasluku onkin näiden liitosten myötä noin 25 000.

Vihannin eränkävijät ry on rekisteröity yhdistys, joka hoitaa kaupungin luontoon liittyviä asioita. Muun muassa metsästyslupia voi kysellä heiltä. He ylläpitävät myös ampumarataa, johon voi ostaa ampuma-aikaa joko päiväksi tai kausikortilla.

Vihanti

Kaupungin mahdollisuudet

Vihannin eränkävijät pitävät huolta luonnosta

Raahe ja erityisesti Vihanti nähtävyydet ovat todellakin näkemisen arvoisia. Historian havinaa löytyy runsaasti alueelta puhumattakaan kauniista lakeuksista. Jatulintarha on mielenkiintoinen kohde, joka kertoo Suomen kivikaudesta. Alueella on runsaasti erilaisia luontopolkuja, laavuja ja lintutorneja, joita kannattaa harkita kiertävänsä.

Alueella järjestetään myös opastettuja retkiä, joista voi helposti saada paljon irti. Ota vaikka oppaan kanssa läskipyöräretki ympäri kaupunkia ja saat ehkä tutustakin alueesta uutta nähtävää, kun kuvakulma vaihtuu toiseen. Kuntaa voi myös tarkastella järveltä käsin meloen, loistava kokemus sekin. Raahen saaristo tarjoaa myös mahtavaa luontoa iloksi.

Vihanti pähkinänkuoressa

Tutustu myös

Vihannin nähtävyydet

Vihanti Nähtävyydet

Tunnetko kaupungin parhaat nähtävyydet?

Vihannin kaivos

Vihannin Kaivos

Tiesitkö, että Vihannista löytyy vanha kaivos?

Vihannin blogi

Blogi

Kaupunki sopii sekä lapsiperheille, nuorille että vanhuksille.

Blogi

Viimeisimmät artikkelit

Vihanti

Historiallinen kotiseutu

Kotiseutuna Vihanti on toiminut monelle sukupolvelle aikojen saatossa. Se on ollut rakas ja tärkeä paikka perheille ja tarjonnut mahdollisuuden elinkeinoon muun muassa kaivoksen myötä. Monet miehet ovat sieltä saaneet leipänsä ja elättäneet perheensä. Nykyään naiset eivät vain ole kotona hoitamassa perhettä, mutta ei niin kovin kauan aikaa sitten tämä oli normaalia.

Kotiseutu on ajan saatossa muuttunut ja muovautunut nykyiseen tilaansa. Vihannin kaivos suljettiin vuonna 1992. Kaivoksessa ehti työskennellä sen toiminta-aikana 300-500 työntekijää. Lampinsaaren kaivoskylästä alkoi muodostua aivan oikea kunta kaivoksen ympärille ja sinne avattiin kauppoja, pankki, apteekki, koulu ja monia muita ihmisille tarpeellisia palveluita. Lampinsaari on vireä kylä vielä tänäkin päivänä, vaikka kaivoksen aika on jo ohi.

Asuminen

Vihanti kotiseutuna

Vihanti on kotiseutu parhaimmillaan. Puhdas luonto, rauhallinen elämän tahti ja palveluita riittävästi melko hyvän välimatkan sisällä. Luontoa rakastavalle tämä on loisto kunta joko vierailla tai miksi ei jopa asua, jos muuttaminen olisi ajankohtaista. Tekemistä ja touhua riittää, ihmiset ovat ystävällisiä ja lämpöisiä. Täältä löydät kaiken, mitä tarvitset ja enemmänkin.

Kun kaupunki yhdisti voimansa Raahen kanssa, on kyseessä ollut pääosin hyvä asia. Palveluiden taso on parempaa, vaikka niiden perässä saattaakin joutua hieman matkustamaan, sillä Raahen ja Vihannin välimatka on 36 kilometriä. Näiden välillä liikennöi linja-auto melko hyvin, sillä Raahen juna-asema sijaitsee Vihannin alueella, 37 kilometrin päässä Raahen keskustasta.

Majoitus Vihannissa

Vihanti tarjoaa matkailijalle valikoimaa majoittumisen suhteen. Varsinkin Airbnb osastolla löytyy vaikka minkälaista majoitusvaihtoehtoa hyvin edullisiin hintoihin. Paikat ovat siistejä ja mukavuus näissä on taattu. Välimatkoja kannattaa tutkailla, mikäli ei liiku omalla autolla, voi joutua siirtymiä harkitsemaan tarkemmin jolloin majoituksen sijainti on hyvin tärkeä matkan tarkoituksen onnistumisen kannalta. Etsi majoitus läheltä kohteita, joihin sinun tarvitsee mennä.

Kaiken kaikkiaan tästä kaupungista ei ikävää sanaa löydy. Mukava ja kaunis pieni kunta osana Raahea antaa hyvän kasvuympäristön niin lapsiperheille kuin kaikille muillekin. Toisista pidetään huolta ja luontoa vaalitaan.

Vihanti