Pohjanmaan nähtävyydet herättävät äkkiä mielikuvan lakeuksista ja pelloista, mutta ne ovat paljon muutakin kuin vain maisemia. Vaikka ne kauniita maisemia ovatkin. Tähän juttuun olemme keränneet joitain mielenkiintoisia kohteita Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta. Jos siis lomareissulle ei ole vielä suuntaa määriteltynä, kannattaa tämän tekstin vinkit ottaa talteen ja harkita reittivalintaa vaikka Pohjanmaat mielessä. Tarjolla on perinteisempää ja hieman erilaistakin nähtävyyttä.
Pohjanmaan nähtävyydet ovat monipuolisia
Etelä-Pohjanmaan nähtävyydet pitävät sisällään muun muassa Laihialla sijaitsevan Nuukuuren museon. Laihiahan on tunnettu nuukuudestaan, on museo erittäin sopiva juuri sinne. Paikkakunnalle on perustettu myös pihistelyyn keskittynyt museo. Museossa kuvataan pilke silmäkulmassa laihialaisten tapaa elää. Saman maakunnan alueella sijaitseva Isokyrö esittelee Leväluhdan. Sen kammottavan historian vuoksi sekin on melko mielenkiintoinen paikka.
Leväluhdasta on löytynyt paljon, jopa satoja ihmisten jäänteitä, jotka ovat jopa tuhansia vuosia vanhoja. Tarinat kertovat, että se olisi ollut Kalevalan Pohjola ja haudatut olisivat olleet maineikkaan Louhen orjia tai ehkäpä Pohjolan miestensyöjien uhreja. Näillä taruilla on hauska leikitellä ja pohtia, mitä oikeasti on tapahtunut tuolloin, kauan aikaa sitten.
Vetävätkö Etelä-Pohjanmaan nähtävyydet vertoja Keski-Pohjanmaalle
Kun kyseessä ovat Pohjanmaan nähtävyydet, on kaikki aina hieman suurempaa. On myös oltava tarkkana, kuinka alueista puhuu, sillä väestö on tarkka asian suhteen. Seuraavana vinkkinä on Keski-Pohjanmaan Kokkolassa oleva englantilainen vene. Se on Halkokarin taistelussa vallattu barkassi. Oolannin sodassa engelsmannit hyökkäsivät Pohjanmaankin kaupunkeihin ja kokkolalaiset osasivat olla siihen varautuneita. Barkassi on nähtävillä Englanninpuistossa, lasiseinäisessä venevajassa.
Lisää Kokkolaa listallamme edustaa Neristan. Se on yksi parhaiten säilyneitä suurvalta-ajan kaupunkikokonaisuuksia. Pohjanmaan nähtävyydet ovat siis myös hyvin historiallisia ja mielenkiintoisia. Kuten Merenkurkun saaristo, joka on nimetty yhdeksi Unescon luonnon perintäkohteista. Se koostuu jääkauden muovaamista erikoisista maankohoumista sekä moreeniharjanteista.
Kasino mukaan matkalle ja menoksi
Aina ei voi olla oma ajovuoro ja silloin pääseekin nautiskelemaan vaikka siitä, mitä Skrill-kasino kaikessa hauskuudessaan tarjoaa. Sitähän voi koettaa kartuttaa matkakassaa tekemällä hyviä peliliikkeitä kasinon tunnelmissa. Live kasinolla löytyvät monet perinteiset ja hieman erilaisetkin pelit, joista voi valita mieleisensä. Ehkä matkatoverikin innostuu osallistumaan ja koittaakin tauon aika matkan teosta. Ja parastahan siinä on se, että kasino kulkee juuri siellä missä matkailijakin.
Ähtärin eläinpuisto on yksi ehdoton kohde, jossa kannattaa kasinolla pelaamisen lomassa poiketa. Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva eläinpuisto tarjoaa hauskoja hetkiä eläimien parissa todella monipuolisesti. Samalla reissulla voi toki piipahtaa Tuurin kyläkaupassakin, välimatka näillä kahdella on vain noin 30 kilometriä. Kummassakin kannattaa varautua hyvillä kengillä, sillä käveltävää riittää.
Pohjanmaan nähtävyydet Pohjois-Pohjanmaalla
Vihanti pienenä paikkakuntana on mukava matkakohde. Kaunista luontoa ja Jatulintarha eli mielenkiintoinen kivilabyrintti. Myös Kaivoskylä on tutustumisen arvoinen alue. Luontokohteensa hyvä on myös Liminganlahden luontokeskus ja se on yksi parhaita kosteikkoja lintujen havaitsemiseen. Se sopii myös koko perheelle retkikohteeksi ja mukaan voi ottaa myös koiran. Alueeseen tutustuminen on kaiken huipuksi maksutonta.
Mitä olisi kesäloma ilman saunaa ja sellaiseen pääsee vaikkapa Oulussa. Oulunjokeen ankkuroitu sauna tarjoaa miellyttävän lempeät löylyt, joiden lomassa voi pulahtaa viileään jokiveteen nautiskelemaan tunnelmasta. Saunomisajat kannattaa tarkistaa etukäteen, sillä sauna ei ole aina avoinna.
Paikka, joka mahdollisesti kruunaa Pohjanmaan nähtävyydet, on villin lännen meininkiä tarjoava Los Coyotes Ranch Muhoksella. Siellä voi istua saluunassa tai käydä villinlännen peruskurssin, joka opettaa ampumaan revolverilla, heittämään tomahawkia, satuloimaan hevosen sekä lassoamaan ja ratsastamaan. Pikakurssi lehmipaimeneksi voi olla juuri sitä, mitä loma olikin kaivannut. Toivottavasti osasimme antaa hyviä vinkkejä, mihin seuraavalla lomalla kannattaa auton nokkaa suunnistaa ja saavuttaa se täydellinen loma.