Kullan kaivaminen on hieno harrastus, jossa yhdistyvät ulkona oleminen, käsillä tekeminen ja jännitysmomentti. Parhaimmillaan varsin palkitseva kullan etsiminen puolestaan on mahdollista yhdistää mainiosti muihin ulkoilma-aktiviteetteihin, kuten kalastukseen ja veneilyyn. Kun loma koostuu monesta eri osa-alueesta, se tarjoaa virkistystä niin mielelle kuin kropallekin – ja parhaimmillaan myös jotakin kotiin viemiseksi! Kun olet kerran kokeillut, vaarana on jäädä lajiin koukkuun.
Kullan kaivaminen on monivaiheista työtä
Kullankaivuu Suomessa toimii suurelta osin harrastepohjalla. Kaivuuta harjoitetaan erityisesti Lapissa sekä koneella että käsin kaivamalla. Kaivuumontusta johdetaan rännejä eli huuhtomaruuhia, joihin lapioidaan soraa. Soran käsittelyä varten ränniin on saatava aikaiseksi tarpeeksi voimakas virtaus, jotta suurimmat kivet ja sora tarttuvat rännin rihloihin. Jäljelle jää massa, joka huuhdotaan käsin vaskoolilla eli huuhtomapannulla.
Vaskoolin käsittely vaatii huolellisuutta, koska jäljellä on edelleen runsaasti kiviä ja soraa, joista kultaa on vaikea erottaa. Maa vaskataan eli astiaa pyöritellään vedessä. Huljutuksen jälkeen astiaa kallistetaan varovasti, jotta päällimmäinen hiekkakerros luisuu pois. Vähitellen kiviä ja soraa raskaammat kultahiput painuvat vaskoolin pohjalle, mikäli sellaisia on sattunut mukaan. Kun jäljellä on enää kultaa, se kuivatetaan.
Kullankaivuu Suomessa ei ole sallittua kaikkialla
Kullan kaivaminen sekä kullanhuuhdonta on taitolaji, mutta perustekniikka on mahdollista oppia ja hallita melko helposti. Vaikka kyse on suurelle osalle pelkästä harrastuksesta, Lapista löytyy myös muutama ammattimainen kullankaivaja. Kannattaa muistaa, että harrastajillekin kullankaivuu on sallittua ainoastaan määrätyin ehdoin. Kultaa saa kaivaa ainoastaan erityisillä luvan saaneilla kullanhuuhdonta-alueilla. Kokeeksi kultaa saa kuitenkin kaivaa, kunhan ei jätä luontoon mitään jälkiä visiitistään.
Mikäli harrastuksesta kiinnostuu, helpointa on aloittaa liittymällä vaikkapa Lapin kullankaivajien liittoon. Lapissa tällaisia alueita on muun muassa Inarin Saariselällä, Laanilassa ja Ivalojoen vesistössä, jotka tarjoavat samalla reissulla myös hienot mahdollisuudet kalastukseen, patikointiin ja muuhun ulkoiluun. Jos kullan kaivaminen vie mukanaan aivan kokonaan, itselleen voi vuokrata myös aivan oman kullankaivuualueen.
Yhdistä kullan kaivaminen ja kalastus täydelliseksi lomaksi
Onnistunut ja antoisa retki Lappiin vaatii etukäteen tehtävää suunnittelua. Varusteiden on oltava kunnossa, sillä pitkien etäisyyksien alueella ei unohtunutta tai rikkoutunutta varustetta noin vain korvatakaan. Mikäli kullankaivuuseen yhdistää kalastuksen, kannattaa ennen reissua katsastaa ensin omat varusteet ja sen jälkeen ottaa suunnaksi laadukas kalastusvälinekauppa. Paras saalis käy kiinni kunnon välineisiin, olivatpa kyseessä sitten vavat, kelat, siimat tai vieheet.
Nykyään kullan kaivamisella ei valitettavasti voi suoranaisesti rikastua, vaikka kyseessä hauska ja koukuttava harrastus onkin. Pieniä löytöjä osuu harrastajien kohdalle jatkuvasti. Niin suuren kultahipun löytäminen, että elämä muuttuisi radikaalisti, on kuitenkin varsin epätodennäköistä. Kullankaivajilla on eri hipuille omat nimityksensä, joista suurin on isomus, yli 15 millimetriä.
Myös kullan kaivaminen kilpaa on mahdollista
Kultaa on löydetty muualtakin kuin Lapista. Esimerkiksi Vihannin kaivos Pohjois-Pohjanmaalta on tuottanut joitakin kultalöytöjä. Mikäli kullankaivuusta innostuu tosissaan, taitojaan voi mitellä myös Kultamuseon Tuki ry:n järjestämät Kullanhuuhdonnan SM-kisoissa. Tapahtumalla on pitkät perinteet, sillä ensimmäiset kilpailut järjestettiin jo vuonna 1974. Kilpailussa ei ole tarkoitus etsiä mahdollisimman isoa kultamäärää, vaan sen sijaan tavoitteena on löytää pieniä kultahippuja, jotka tuomaristo on kätkenyt.
Aitoja hippuja kisoissa ei enää käytetä kuin perinnevaskoolisarjassa. Muuten käytössä ovat kultalangan palaset, jotta voidaan varmistaa, että kaikilla kilpailijoilla on aivan samankokoisia hippuja etsittävänään. Voittaja on tietenkin se, joka nopeimmin löytää kaikki piilotetut hiput.
Kullan kaivaminen on suurimmalle osalle suomalaisista ensisijaisesti hauska tapa viettää aikaa ulkoilmassa, rentoutua ja saada samalla hiukan jännitystä elämään. Mikäli kultahippuja löytyy, moni säästää ne muistona tai valmistuttaa niistä esimerkiksi koruja lahjaksi annettavaksi. Yleensä kullankaivuureissuilla syntyneet hyvät muistot ovat kuitenkin tärkeämpi asia kuin se, tullaanko kotiin kultasaalis mukana vai ei.